Ohita
Leo-Pekka Tähden Subaru Foresterin mittaristoon kilometrejä kierähtää Espanjassa keskimäärin noin 900 km viikkotahtia.
Leo-Pekka Tähden Subaru Foresterin mittaristoon kilometrejä kierähtää Espanjassa keskimäärin noin 900 km viikkotahtia.

Tiedote -

Leo-Pekka Tähti valmiina tavoittelemaan kolmatta MM-kultamitalia

Subaru Foresterilla autoileva vammaisurheilumme keulakuva ja Vuoden urheilija Suomessa 2016 Leo-Pekka Tähti on harjoitellut koko talven Espanjassa ensi kesän MM-kilpailuja varten. Tähden tavoite on kelata Lontoon sadalta metriltä uran kolmas maailmanmestaruus.

Maailman nopein ratakelaaja T54-luokan nelinkertainen paralympiakultamitalisti Leo-Pekka Tähti pakkasi viime syksynä tavaransa, istui Subaru Foresteriinsa ja ajoi vaimonsa kanssa Euroopan halki Espanjaan. Tähti on harjoitellut Malagan seudulla koko talven tiiviisti ja harjoituskausi on sujunut suunnitelmien mukaisesti. Hänen katseensa on jo ensi kesänä Lontoossa pidettävissä parayleisurheilun MM-kilpailuissa, jossa Tähden tavoite on kelata kolmas T54-luokan sadan metrin maailmanmestaruus.

Tähti kertoo, että vaikka hän on ME-tulosta myöten lajistaan jo kaiken saavuttanut niin motivaatiota mestaruuksien kelaamiseen yhä riittää.

- Aina pitää asettaa uusia tavoitteita, jotta olisi jotain saavutettavaa. Arvokisat motivoivat minua aina. Haluan saavuttaa lisää voittoja ja parantaa jo kymmenen vuotta nimissäni ollutta sadan metrin maailmanennätystä. Nautin harjoittelusta yhä suunnattoman paljon, mutta etenen kuitenkin nöyrästi vuosi kerrallaan.

Vuoden yleisurheilijaksi vuonna 2011 palkittu Tähti on toiminut jo reilun kymmenen vuoden ajan vammaisurheilumme ehdottomana keulakuvana ja Suomen Vuoden urheilija 2016 -valinnan myötä hän on edustanut kokonaisvaltaisesti myös urheilevaa Suomea.

- Ihmiset ovat olleet valinnastani aidosti innoissaan ja se on kiva juttu. Itse kunnioitan Vuoden urheilija -valintaani suuresti, Tähti muistuttaa.

Treenien ohella Tähti pelaa myös Espanjan pyörätuolikoripalloliigaa. Tähden edustama joukkue on 11 joukkueen joukossa sijalla 10. Lajitreenien, pyöräkoripallotreenien ja -pelien takia Tähden Subarun mittaristoon kilometrejä kierähtää keskimäärin noin 900 km viikkotahtia.

- Olen pyörätuolikoripalloon liian pienikokoinen, mutta toisaalta olen nopea. Kysymyksessä on kiva harrastus, joka tukee hyvin talviharjoitteluani. Olisin päässyt myös Saksaan pelaamaan, mutta ei minusta koripallon pelaajaa tule. Pallonkäsittelyharjoituksia pitäisi lisätä merkittävästi, sillä heitän palloa huonosti, Tähti tunnustaa hymyillen.

- Sitä vastoin Subaru on pelannut hienosti - ei mitään vikoja. Ja itse asiassa paikallinen Subaru-huolto palvelee myös Espanjassa erinomaisesti.

Tähti sanoo, että viikon mittainen ajomatka Subarulla takaisin Suomea tapahtuu toukokuun lopulla.

- Juttelin paluumatkastani myös valmentajani kanssa ja koemme automatkan palauttava harjoituksena. Käännän Subarun nokan kohti Suomea toukokuun lopulla ja saavun perille kesäkuun puolivälissä viimeistään, jonka jälkeen aloitan viimeistelyharjoitukset Lontoon MM-kilpailuihin.

Aiheet


Subarun emoyhtiö on vuonna 1953 perustettu Fuji Heavy Industries Ltd, jonka nimi vaihtuu 1. huhtikuuta 2017 alkaen Subaru Corporationiksi. Yhtiön ensimmäisen sarjatuotantomallin Subaru 360:n valmistus käynnistyi vuonna 1958. FHI:n tuotantolaitokset sijaitsevat Gunmassa Japanissa sekä Lafayettessä Yhdysvalloissa. Subaru valmisti vuonna 2015 kaikkiaan 939 000 autoa, jossa kasvua on kuusi prosenttia. Subaru-malleja ovat Impreza, Legacy, Outback, Forester, STI, XV, BRZ, Levorg ja Tribeca. Subaru otti symmetrisen nelivedon käyttöön vuonna 1972 ja on valmistanut vuoden 1966 jälkeen jo yli 16 miljoonaa Boxer-moottoria.

Yhteyshenkilöt

Jani Kaivos

Jani Kaivos

Lehdistön yhteyshenkilö Myyntijohtaja 00358400416074